Turhautumisen ja hyväksymisen välimaastossa

Puolitoista viikkoa on takana, ja aurinko paistaa selän takana lämpimästi. Espanjaa kuuluu joka puolella, en ymmärrä juuri mitään edelleenkään, mutta tunnistan sanan sieltä ja täältä. Toivottavasti oppisin viimisten 4 viikon aikana paremmin kieltä, koska tällä hetkellä mun espanja on aika alkeellisella tasolla.

Työmatkalla Sevillan keskustassa, Plazan Nuevan lähellä.

Saavuin viikko sitten sunnuntaina ja lähtöä edeltävät hetket olivat todella hetkellisiä, en muista juuri mitään päivistä ennen lähtöä. Lufthansan kanssa onneksi sain selvitettyä ylimääräiset lääkintä- ja apuvälinelaukkujen kohtalon, vaikka se oli aika epätoivoisen näköistä aluksi. Mahdoinkohan soittaa kolmeen numeroon ja viimeisestä numerosta sain sähköpostiosoitteen, johon lähettää ylimääräisten laukkujen määrät, koot ja painot. Ihmettelen vain, että miksi noin kansainvälisen yhtiön henkilökunta ei osaa heti antaa sitä sähköpostiosoitetta ja osoittaa yhteydenottoa sinne, hmm.

Työpaikan lähellä olevan ravintolan terassilla (oon hyvä muistaa nimii!)

Ylläolevan ravintolan tapas-antia. Luulin saavani friteerattuja mustekaloja, mutta... :D

Lentokentällä me oltiin sunnuntaiaamuyöstä joskus 4:20 ja olo oli kyllä superväsynyt ja jännittynyt, sain nukuttua ehkä noin neljä tai viisi tuntia ennen herätystä, joten olo oli todella sekava, kun heräsin joskus puoli kahdelta vai kahdelta. Lentokentällä kaikki sujui ihan hyvin, vaikka olinkin aika uusien tuttavuuksien kanssa matkassa. Mun mukaan lähti kaksi avustajaa, toinen oli kaveri ja toinen oli vanhan luokkakaverin pikkusisko, joka on valmistunut lähihoitajaksi. Oma olo oli kaikesta huolimatta varma ja uskoin, että me pärjätään ihan hyvin – ja niin ollaankin.

Koneeseen me päästiin hyvin ja apu toimi vähän... no, Helsingissä oli "vähän apua", joten oli vain yksi henkilö lentokentän puolelta ja toinen avustajista auttoi henkilökunnan kanssa siirtotuoliin, vaihto Saksassa sujui sutjakkaasti. Lufthansa väitti, että joudutaan kolmin etsiytymään oikealle portille, mutta saatiin onneksi saatto portille asti. Koneessa mulle tosin iski paniikki, koska puhelimen kello oli jäänyt vielä Suomen aikaan ja panikoin tunnin vaihdon muuttuneen noin vartiksi. :D Se oli kamala tunne!

Plaza Nuevan lähistöllä.

Espanjan päässä apua toimi ihan ok, mutta oli hieman jännittävää, koska siihen se englannin osaaminen sitten loppuikin. Siitä asti ollaan aika tuurilla saatu englantia palvelukielenä, pääasiassa puhutaan a) ok espanjaa, b) huonoa/todella huonoa englantia, c) huonon englannin ja hyvän espanjan sekoitusta tai d) pelkkää espanjaa. :D Espanjaa en siis osannut oikeastaan yhtään, kun saavuin ihan pienen pientä taitoa ja käsitystä lukuun ottamatta. Kielikurssia mulle ei kuulunut, mutta sain kuulla, että opettajaa ei haittaa ja sain osallistua epävirallisesti koko sen mun ensimmäisen viikon ajan kurssille, jossa oli kaksi muuta suomalaista nuorta naista, se loppui viime viikon perjantaina. Se oli kiva buustaus ja sai kivan alun ja paremman otteen kielestä, vielä pitäisi jaksaa päntätä ja ylläpitää mm. Erasmuksen materiaalien kanssa espanjaa.

Plaza Nuevan lähellä oleva katedraalin torni. Upea rakennus!

Alku oli vähän rankka, kun työpäivän jälkeen oli ne espanjan tunnit, niin vapaa-aikaa ei juurikaan ollut, aamulla töihin, sitten syömään kahden jälkeen joko hostaajille tai kaupungille, jos ei ollut aikaa siirtyä raitikalla majapaikkaan. Sitten tunneille ja sieltä illalla taas majapaikkaan, kaksi muuta kielikurssilla ollutta aloitti työt vasta tällä viikolla toisin kuin mää tosiaan jo viime viikon tiistaina, kun mulle ei virallisesti sitä kurssia kuulunut.

Nyt onneksi helpottaa, kun vapaa-aikaa on enemmän ja voi töiden jälkeen tehdä muutakin kuin vain suoraan iltapalalle ja nukkumaan. Tää ruokailurytmi on tosi raskas omaan tottumukseen verrattuna. Mää oon tottunut syömään aamiaisella puuroa, banaania ja vesilasin, lounas 3-4 tunnin päästä, maitorahkaa ja ruisleipää välipalana taas 3-4 tunnin päästä ja maitorahkaa mustikoilla 3-4 tunnin päästä. Eli noin neljä kertaa päivässä ja suht kevyesti, mutta täällä syödään melko raskaasti koko ajan, tai ainakin meidän host-pariskunnan luona.

Aamiaisella nää ei oikein syö kuin muroja, joten mää etsin tokana päivänä puurohiutaleita kaupasta (siihen lisätään vain valjua vettä tai maitoa ja marjoja tai hedelmiä, eikä se maistu kuin liotetuilta puurohiutateilta... :D onneksi tajusin pyytää kuumaa vettä sen jälkeen, niin maku vähän parani) ja sen jälkeen aamiainen on parantunut, sitten nää syö jonkun yhden hedelmän ja leivonnaisen, tyyliin muffinin tai viinerin tms.

Sitten esim. 11 aikoihin mun työpaikalla lähtee jengi syömään "aamiaista", en tosin tiedä syökö ne ollenkaan kotona aamiaista? Sitten lounas on kahden aikaan, jolloin alkaa myös siesta, hyvällä tuurilla kaduilla on tapas-paikkoja auki ja saa syötyä, mutta jotkut paikat on kiinni tai ainakin viimeistään puoli neljän aikoihin sulkevat ovensa. Jos me syödään kotona, se on aika raskasta ja rasvaista ruokaa, mutta siinä säästää rahaa onneksi ja ruoka on ihan hyvää. Sen jälkeen ollaan aika usein lähdetty ulos kävelemään ja katselemaan maisemia, joten ellei osteta jostain ruokaa, me syödään n. yhdeksän aikaan iltapalaa, joka on välillä todella raskasta. Se on kuin uusi ruoka, eikä sellainen iltapala, johon  me ollaan Suomessa totuttu.

Plaza Nuevan lähellä on kauheasti näitä hevosraukkoja vaunuineen turisteja varten aamuyhdeksästä myöhäiseen yöhön asti. :/

Toinen oli sellainen juttu, että meidän host-madre ei oo meinannut tajuta, että me ollaan suomalaisia ja kaivataan omaa rauhaa laittamalla ovi kiinni, se hyökkäsi aina välillä meidän huoneeseen. Puhuttiin siitä järjestön yhteyshenkilölle ja se hoiti asian meidän puolesta, mutta nykyään meidän huoneen oveen vain koputetaan kun ruoka on valmis, eikä tulla sanomaan mitään eli... :D No, parempi tavallaan, mutta hän siivoaa joka päivä ja on tosi tarkka, ettei meillä oo tavaroita missään, vaan kaikki on laatikoissa piilossa. Lyhytkasvuisena se on vähän hankalaa, koska pitäisi olla tavarat saatavilla, mutta kyllä se tästä.

Eli meidän kuherruskuukausi loppui joskus alkuviikosta, tai mulla ainakin, aloin itkeä meidän jo lopetetun koiran perään ja sitten eilen oli vähän host-madren kanssa draamaa, koska kielimuuri. Muun muassa siitä, että meillä oli ne tavarat levällään ja siivottiin aika kiireellä kaikki piiloon, itselle tuli vain paha mieli, koska kyllä me oltaisiin laitettu ilman draamaakin, jos me oltaisiin tiedetty. Suihku on myös aika hasardi kokemus, koska suihkukoppi ja sellainen käsinojallinen suihkujakkara -yhdistelmä on ihan hitsin ahdas. :D Mutta onneksi sekin saatiin toimimaan, vaikka ensimmäinen kerta päättyi siihen, etten päässytkään suihkuun, seuraavana päivänä se onneksi jo onnistui ihan siedettävästi. Ei se vieläkään rutiinilla mee, mutta... no, ainakin paremmin.

Nyt kuitenkin ollaan turhautumisen ja hyväksymisen välimaastossa. Sen hetkellisen ikävän ja draaman takia iski turhautuminen Espanjaan ja kaikkeen, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa hyväksyä asiat ja kielitajukin paranee pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti – toivottavasti. Me pärjätään kolmin tosi hyvin host-madren ja -padren kanssa, kaikki ymmärtää jotain ja osaa sanoa jotain, mutta yksin ollaan vähän hukassa. :D

Viime viikolla oltiin yhtenä päivänä kaverin kanssa tapaksilla ja silloin kyllä sattui ja tapahtui... Mun kaveri on sellainen, että sanoo helposti vain "sí, sí" koska haluaa, että juttu loppuu. Mentiin halpaan tapas-paikkaan mun työpaikan lähellä ja alettiin katsoa listoja, tarjoilija otti juomat ja yhtäkkiä tuli toinen tarjoilija ja se ei puhunut englantia, kaveri kysyi jotain ja yhtäkkiä tarjoilija papattaa espanjaa ja välissä jotain englannin sekasotkua, sitten kaveri hokee "sí, sí" ja tarjoilija vetää yhtäkkiä listat pois, mää jäin tuijottamaan kaveria silmät suurina ja mietin, että mitähän hittoa nyt tapahtuu. Sitten tuli ihan kummallisia alkupaloja ja sen jälkeen puolitoista kalaa, ja me molemmat oltiin vain, että "... jaahas". Mää en voinut syödä sitä kinkkua, koska se näytti aika... etovalta ja juusto maistui kamalan voimakkaalta, en tykännyt yhtään. Sen jälkeen me pyydettiin toiselta tarjoilijalta listat uudestaan ja tilasin tapas-hampurilaisen, joka oli tosi hyvää! Olo parani siitä, ja oli hyvä mieli palata espanjantunnin takia työpaikkarakennukseen. Se on kätevää, kun yhteyshenkilö ja heidän toimistonsa on samassa rakennuksessa kuin mun työpaikka.

Tapas-episodin jälkeen rajoitin kaverin "sí"-repeatia. :D Pääosin muuten on mennyt hyvin! Eli enimmäkseen on mennyt hyvin, tykkään ihan hirveästi Sevillasta. Kaupunki on todella kaunis ja rakastan näitä kauniita katuja sekä rakennuksia, niitä kun ei Suomessa tavallaan oo semmosia. Ihmiset on myös ihanan iloisia ja ystävällisiä, työpaikalla viihdyn tosi hyvin, pomo ja työntekijät on todella mukavia, yhteyshenkilö on mukava.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa! Aloitin ennen siestaa ja nyt on välissä käyty syömässä, ja siesta on taas loppumassa. Ensi kerralla palaan asiaan tarkemmin ja nopeammin kuin 1,5 viikon päästä!

Adiós!